sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Häämessuilua

Kävin tänään yhdessä molempien kaasojeni kanssa Suomen häämessuilla Tampereen messukeskuksessa. Rehellisesti sanottuna odotin messuilta paljon enemmän kuin ne antoivat. Odotin inspiraatioita kattauksiin, koristeluihin, kortteihin ja menuvaihtoehtoihin, mutta näytteilleasettajien vähyys ja suppea valikoima olivat yllätys. Toki häämessujen verkkosivuilta pystyi näkemään, että mitään super suuria messuja ei ole tulossakaan, mutta mielessäni kuvittelin messukeskuksen pienimmän hallin olevan edes täynnä esittelijöitä.  Pari inspiraation poikasta tarttui kuitenkin mukaan, joten ihan turhakaan reissu ei onneksi ollut.







The National Wedding Show oli upea ja tarpeeksi napakka setti katsojankin näkökulmasta. Hääpukusuunnittelijoita ja yrityksiä oli monta, joskin hääpuvuissa oli nähtävissä selkeitä yhdenmukaisuuksia. Hääpukumuodissa on nyt selkeästi paljon pitsiä, kimalletta ja selkeää linjaa. Miehille olisin toivonut enemmän valikoimaa ja mallien olisi toivonut pysähtelevän hieman enemmän pitkin esiintymislavaa.










Kävittekö te häämessuilla ja mitä mieltä itse olitte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti