sunnuntai 23. elokuuta 2015

Visiitti juhlapaikalle


Käytiin tänään yhdessä vanhempieni, siskoni ja kaaso P:n ja bestman E:n kanssa katsomassa juhlapaikkaamme elokuisissa maisemissa. Ja hyvältähän se näytti, aivan erilaiselta kuin silloin viime marraskuussa! Rakastuin jälleen paikkaan <3

Muun muassa näitä asioita tsekkailimme:

pöytien mitat ja lukumäärät
onko viinilasit, skumppalasit, aveclasit?
kuinka monta mahtuu yhteen pöytään?
kuinka pöydät on fiksua järjestää?
missä pistorasioita sijaitsee ja kuinka paljon niitä on juhlasalissa?
kynttilälyhtyjen lukumäärät
vessakorien paikat
kuka hoitaa vessa- ja talouspaperit?
sulakkeet
ruokatilan järjestys
etuoven harjan leveys mahdollista viiriä varten
parkkipaikat



Majoituspaikkojakin oli tullut lisää - nyt majoittumaan pystyy yhteensä noin 50 vierasta juhlatilan viereisissä rakennuksissa!! Juhlisipa mahollisimman moni vieraistamme pitkään ja jäisi vielä yöksi viettämään meidän rakkausjuhlaa oikein urakalla. Huoneet on pääosin kahden hengen huoneita, mutta muutama isompikin löytyy.

Pieniä muutoksiakin oli ilmaantunut viime käynnistämme, mutta syystä. Lisäksi aikaisemmin sopimamme asiat pöytäliinoista onnistuivat alkuperäisen sopimuksen mukaan (saamme siis viedä omat liinat koska niistä sovittu ennen muutoksia -> nykyään vain tilan omat liinat), joten supertyytyväinen morsian täällä nyt kirjoittelee :)

Kaikin puolin yhteistyö tähän mennessä on sujunut isännän kanssa hienosti ja sulhanenkin innostui käynnin jälkeen ideoimaan musiikki ja photobooth juttuja. Taisi hän myös piilopullon paikkaakin ääneen pohtia... :D










2 kommenttia: